Pitkälle päästiin Pipan kanssa ennen kuin korvatulehdus iski, vajaa kolmevuotiaaksi. Viivi-reppanalla todettiin eilen sama tauti ja pieni resukka on vasta 6 kk ikäinen. Molemmilla neideillä oli myös silmätulehdus joka on Pipalta jo ohi, Viivillä vielä lievästi oireilee.
Todella hyvin saatiin ajat tuosta omalta terveysasemalta ja Pipan kanssa päästiin jopa omalle lääkärille. Viivi kävi päivystävällä lääkärillä joka oli hänkin aivan ihana. Kontrollit päädyinkin sitten varaamaan Pikku-Jätistä kun olisi jouduttu menemään aamulla anivarhain ja vielä eri päivinä. Nyt sain molemmille ajan yhtä aikaa ja iltapäivän puolelta. Maksaahan tuo nyt sitten jonkun 70€ toimistokuluineen mutta maksakoon.
Ihmeen reippaita nämä kullanmurut olivat. Pipa antoi katsoa kurkun, korvat ja silmät ihan ongelmitta, samoin meni keuhkojen kuuntelu. Viivi noudatti siskon esimerkkiä eikä ollut moksiskaan. Luulen että paljon vaikutti se miten hienosti lääkäri osasi olla lasten kanssa. Lääkkeiden otto sitten olikin vähän kinkkisempää. Viivi pisti hanttiin oikein kunnolla kun yritin antaa suun kautta kuumelääkettä, piti siis lykkiä suppoja jotka nekin aiheuttivat kamalan karjunnan. Silmätipoista ja -voiteista puhumattakaan. Pipa sylkäisi kerran antibiootit pitkin lattiaa mutta otti sitten kiltisti koko kuurin kun selitettiin että muuten ei mene korvapöpö pois ja korva tulee kipeäksi. Muisti vain joka kerta sanoa että lääke on inhottava. 
Nyt sais meidän perheen sairastamiset riittää. Jo tässä on podettu melkeen vuodenvaihteesta lähtien. Tai oikeastaan muu perhe on potenut, minä en lähes ollenkaan. Mielestäni tämä johtuu siitä että syön sen verran tuhteja satseja D-vitamiinia että pöpöt eivät yhtä helposti tartu. Pitää alkaa tunkea muuhunkin perheeseen Minisunia. Tässä vielä linkki juttuun aiheesta D-vitamiini ja virusinfektiot (vaikka en tuota Tohtori Tolosen sivustoa mitenkään luotettavana lähteenä pidäkään).
Krissy